maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kuvansiirto puulle

Tätä taisin koittaa aika monta kertaa ennen kuin onnistuin kunnolla. Eli miten kuvaa tai tekstiä saa siirrettyä puulle? No, on tietysti olemassa siihen tarkoitettuja aineita, mutta näin nopean ja yksinkertaisuuden tavoittelijalle käytin pelkkää erikeeperiä! Kuvan siirtoon tarvitaan lasertulostimella tulostettu kuvio (peilikuva) sekä erikeeperiä. Liimaa laitetaan kuvan oikealla puolelle, liimataan puun pintaan kiinni ja odotetaan mielellään yön yli. Kuivumisen jälkeen, pyyhin ja painelin kostealla rätillä paperin pintaa, niin että se oli kunnolla kastunut läpikotaisin. Sen jälkeen lähdin varovasti hinkkaamaan sormella paperia pois. Tässä on syytä olla tarkkana (mokasin useaan otteeseen)! Jos hinkkaat liikaa tai paperi ei ole tarpeeksi kostea (muttei liian märkäkään) kuva tai tekstikin rullautuu pois. Onnistuneessa kuvan siirrossa poistat hinkkaamalla paperin ja puun pintaan jää liima tekstineen/kuvineen kiinni.


 Tämän puulaatikon tein (avopuolison avustamana ;) ) MDF-levystä käyttämällä kuviosahaa. Voin tunnustaa, että meinasi palaa käämit! :D oli niin tarkkaa hommaa sahaamisen kanssa, että kaikki palat varmasti sopivat kohdalleen. Lopuksi maalasin laatikon valkoisella askartelumaalilla. Aika kiva sanoisinko ;)




4 kommenttia:

  1. Eipä heti uskoisi, mitä saa aikaan puupaloista ja paperista...hieno :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Joo tähän askarteluun ei tarvita paljoa materiaaleja! ;)

      Poista
  2. Kiitos kuvansiirto-ohjeista! (: Jään blogiisi lukijaksi!
    Terv. Kristiina http://rakkaudellamekolme.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että ohjeista on hyötyä! Ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista