keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hameen ompelu

Vettä sataa kaatamalla ja syksyinen tuuli rieputtaa sateenvarjoa. Tämä on siis loistava hetki postata kesäisen hameen ompelusta! Viimeisimmästä Marimekon ystävämyynnistä mukaani tarttui Räsymatto-kangasta ja se odottikin käyttöään kauan kaapissa. Sellaistahan ei voi tuhlata kiireellä sen enempää ajattelematta. Alun perin ajatuksena oli tehdä koristetyynynpäälliset, mutta lopulta hame vei voiton. Ja hyvä näin. Siitä tuli niin hieno! :)



Tällaista en olisi osannut itse yksinään tehdä. Suuri kiitos kuuluu ihanalle äidilleni! Kävin kesälomalla kotikonnuilla ja tämä tuotos syntyi silloin. Kuvallisia ohjeita ei silloin tohinassa ymmärretty ottaa, mutta yritin viikonloppuna piirtää sellaiset. Pahoittelut jo etukäteen sekavasta ohjeesta. Niitä on yllättävän vaikeaa kirjoittaa ymmärrettävästi. Hameen tekoon tarvitaan vuori- ja päälykangasta sekä piilovetoketju.


 1. Ompele kuvan mukaisesti ensiksi sivusaumat.
2. Sivusaumojen jälkeen ompele takasauma, mutta jätä vetoketjun verran ompelematta.
3. Tee hameeseen haluamasi rypytykset. Tässä vaiheessa hame oli päälläni ja kokeilemalla kokeilimme oikean määrän rypytyksiä ja kiinnitimme ne nuppineuloilla. Ompele tämän jälkeen ne kiinni kuvan mukaisesti. 
4. Jos haluat vuorihameen, tee sille samat vaiheet 1-3.
5. Vyötärökaistaleen vuoro. Mittaa kaistale vyötärön mukaan (huomioi mitassa saumanvarat ja kaistaleen päätyosiin lisätään ylimääräistä huolittelua varten). Päätettyäsi kaistaleen korkeuden esim. 3 cm leikkaa kangas kuitenkin 6 cm korkeaksi. Tämä siksi koska kaistale taitetaan keskeltä ja sen jälkeen se silitetään. Jos kankaasi on ohutta, kannattaa vyötärökaistaleeseen silittää tukikangas.
6. Vyötärökaistale asetetaan hameeseen oikeat puolet vastakkain ja ommellaan kuvan mukaisesti. Silitetty taitos pidetään tässä vaiheessa vielä auki.


7. Vetoketjun ompeleminen. Käytimme piilovetoketjua ja sen kiinnittämiseen luimme netistä ohjeita ja viedoita. Tätä vaihetta en edes yritä kirjoittaa. Oli sen verran monimutkainen vaihe. Vetoketjun kiinnittämisen jälkeen, ompele takasauma loppuun asti kiinni vetoketjuun saakka.
8. Ompele vuori käsin kiinni hameen saumanvaraan ja vetoketjuun. 
9. Taita silitetty vyötärökaistale vuoren päälle ja ompele se käsin kiinni.
10. Mittaa hameen pituus sopivaksi ja huolittele se ompelemalla.
11. Tee sama vuorikankaalle, mutta ompele se lyhyemmäksi.

Ommellessa kannattaa silittää kaikki saumat aina auki, jotta työskentely olisi helpompaa ja lopputulos näyttää tällöin huolitellummalta.


 Valmista! Tykkään todella tämän hameen mallista ja käytän tätä ohjetta varmasti jatkossakin. :) Äidilleni vielä superkiitokset!! Mihin joutuisinkaan ilman häntä. ;)



Nyt vain odottelemaan niitä hamekelejä.

Mukavaa keskiviikkoa! :)



4 kommenttia:

  1. Oi ihana hame! Tulin kurkkaa, kun näin miten kivasti laskostettu. Sukkikset jalkaan ja käyttöön vaan. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu kyllähän sitä voi käyttää pitkälle syksyyn. :)

      Poista
  2. Aivan ihana hamonen! Itsekin tykkäisin tuollaisesta :)

    VastaaPoista