perjantai 30. marraskuuta 2018

Pikkujouluihin?

Katselen silloin tällöin youtubesta kaikennäköisiä tutoriaaleja ja päädyin syksyllä koruvideoiden pariin tänne. Kyseistä korutupsua en ollut aikaisemmin tehnyt ja materiaalitkin löytyivät sopivasti kaapista. Aikaa vievin osuus oli pienten siemenhelmien pujottelu lankaan ja ai että sitä tunnetta kun nakkisormistani lipesi ote ja helminauha tipahti pöydälle helmien sinkoillessa ympäriinsä. Noo lopussa kiitos seisoo! :) Innostuin tuotoksestani sen verran että pitipä niitä tehdä heti toinenkin - joulunpunaisena.



Tutoriaalissa neuvottiin laittamaan liimaa siemenhelminauhan toiseen päähän, jotta helmet pysyisivät paremmin. Itselläni ei tätä liimaa ollut, joten jätin ne ihan silleensä. Ei ainakaan vielä helmet ole tipahdelleet pitkin kadunvarsia ;) Käyttämäni lanka oli sen verran paksua, joten saattaapi nämä pysyä hyvän aikaa ehjänä.


Korun ketjun olen tehnyt jo aikaa sitten kesällä yhdellä laivamatkalla jossa tunteja sai tosissaan kuluttaa. Aika hyötykäyttöön, ajattelin. Tein kaikki nämä kolme riipusta vaihdettaviksi, joten ketjua ei tarvinnut tehdä kuin yhden.


Halusin vielä jonkun uuden rannekorun piristystä tuomaan. Kaivettuani varastoani muodostui siitä kiva kaksiosainen koru ripauksella makeanvedenhelmiä ja ketjua. Näillä mennään kohti pikkujouluja? :)

Ihanaa ensimmäistä adventtiviikonloppua! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti