lauantai 14. lokakuuta 2017

Syksyn kransseja ja istutuksia

Voi miten ihana ilma eilen olikaan! Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja se pakottikin lähtemään töistä aikaisin kotiin. :) Ainakin Etelä-Suomessa nuo hyvät syksyiset kelit ovat olleet harvassa. Viime viikonloppuna sade hellitti sen verran että pääsin käymään perinteisellä syysmetsäreissulla. Lähdinkin sieltä hakemaan puolukanvarpuja ja muuta kivaa askartelumateriaaleja.


Pienten kranssien tekoon ei paljoa aikaa mene ja niillä saakin taas kivasti piristävää ilmettä aikaiseksi. Muuta ei niiden tekemiseen tarvise kun rautalankaa, puolukanvarpuja ja koristenauhaa. Kranssin kehikon saat tehtyä rautalangasta. Kiinnitin kaksi varpua rautalangalla aina kerrallaan. Viimevuotiset kranssit sain pysymään todella kauan hyvännäköisinä hiuslakan avulla. Siispä suhauttelin sitä nytkin runsaasti yskänpuuskaan asti. ;)
 


Samalla istutin syyskukat kesäkukkien tilalle. Saisikohan laittaa jo "kausivalot" parvekkeelle?




Nyt katseet kääntyvät pikkuhiljaa kohti joulua ja siihen valmistautumista. Mutta ennen sitä, pieni herkutteluhetki olisi paikallaan! Viltti korviin ja brookieta nassuun. :)



Suklaisen hyvää lauantaita kaikille! :)



2 kommenttia:

  1. Kauniita kransseja ja muita syysistutuksia oot tehnyt. Nyt valoja tarvitaan vähän jokapuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo todellakin valoa kaivataan synkkiin aamuihin ja iltoihin. :)

      Poista