maanantai 26. helmikuuta 2018

Ylijäämäkankaille käyttöä, osa 1.

Kun ompeluinto iskee ja haluaisin päästä tekemään jotakin, päädyn usein katselemaan kangasvarastojani. Vuosien mittaan jotkin kankaat ovat edelleen käyttämättä syystä tai toisesta. On se sitten pienen pieni tilkku tai isompi pala. Olen huomannut, että tämä on hieman ärsyttänyt minua ja vuoden vaihteessa päätinkin tarttua toimeen. Levitin kaikki sellaiset kankaat työpöydälleni moneksi päiväksi. Mietin pääni puhki, että mitä niistä voisi ommella. Haastoin itseni keksimään mahdollisimman monelle käyttötarkoituksen. Tämän päivän postauksessa pääsin käyttämään usean vuoden takaisen ruskean huovan. Taisin ostaa sen alun perin ompelemiini tonttuihin housukankaaksi.


Housuja näistä ei tällä kertaa tullut, mutta nalleja kyllä! Värinsä ansiosta mitään muuta ideaa ei sitten päähäni tullutkaan. :D Isommat nallet näyttävät saaneen hieman vaikutteita koalista. ;)



Pääsin vihdoinkin eroon tästä kankaasta! Hyvä vai huono asia, ainakin on jotakin konkreettisempaa tilalla. :)

Ihanaa talvilomaa niille jotka pääsevät siitä nauttimaan! :)



 

torstai 8. helmikuuta 2018

Käsityöt kunniaan!

Nyt voidaan sanoa että jos neljän ihmisen kädentaidot eivät riitä, niin sitten ei riitä mikään. :) Kerkesin kauan ihailla Tilda´s Winter Delights-kirjassa olleita villapaita neitoja. Toteuttamisen ongelmana oli kuitenkin se etten osaa neuloa. Viimeisen kerran olen neulonut ala-asteella jolloin sain aikaiseksi liian pienen pipon. Eikä sen jälkikään tainnut hirveän tasaista olla. Tietysti jos nyt kunnolla alkaisi opettelemaan niin tilanne voisi olla toinen. Sain taivuteltua vihdoin siskoni tekemään näille neidoille villapaidat! Vaatimuksena oli vain suomentaa englanninkielinen ohje. Lopulta näitä kahta villapaitaa ja sukkia olivat tekemässä milloin äitini milloin siskoni tai hänen kaverinsa. :D


Alun perin pyysin tekemään vain yhtä paitaa, mutta sainkin ihanat kaksi! :) Tämän jälkeen loput työstä olikin helppo toteuttaa. Ohjeen mukaan paidan tähti tehdään paljeteista, mutta minulla sattuikin löytymään tuollainen hiletähti valmiina ja toisen leikkasin huovasta.


Voi sitä riemua kun nämäkin tulivat vihdoin valmiiksi! :) Ja sopivat muuten hyvin tähän vuodenaikaankin. Tuhannet kiitokset avustajille!! <3

Ihanaa loppuviikkoa!