torstai 16. huhtikuuta 2020

Fimo massasta korvakoruja

Sain joululahjaksi lahjakortin paikalliseen askarteluliikkeeseen. Voin kertoa että siellä vierähti tovi jos toinenkin! Yllättävän vaikeaa oli päättää mihin kaikkeen lahjakortin käytän. Valinnan varaa oli vaikka ja mitä. Kävelin Fimo massojen luokse ja mietin josko kuitenkin perehtyisin niihin? En ole oikein koskaan ollut kiinnostunut muovailemisesta sitten lukion ja peruskoulun kuvataidekurssien savitöiden jälkeen. Ennemminkin niistä on jäänyt huono fiilis. :D No pidin pääni ja valitsin pari väriä mukaani josko alottaisi varovaisesti muovailun uudelleen. Kotona katsoin aluksi muutamia youtube-videoita tarvikkeista, tekniikoista ja vinkeistä. Näyttipä niin näppärältä ja helpolta hommalta!


Ei se sitä kyllä alkuun ainakaan ollut. Yllättävän vaikeaa tuo muovailu. Aloitin näin ensikertalaisena helpoista ideoista ja tein salmiakkikorviksia. Varsinaisia työkaluja minulla ei ollut vaan käytin youtuben videon suosituksesta kotoa löytyviä välineitä kuten veitsiä, neuloja ja "kaulimena" käytin hiuslakkapulloa. Ympyrät tein huulirasvan korkilla. Massaan jää helposti sormenjälkiä joten esineiden käsittelyssä saa olla varovainen.



Tein sekä nappi- että roikkuvia korviksia. Netissä oli puhetta oikeasta lämpötilasta ja paistoajasta. Minulla toimi hyvin tuo suositus 110 astetta ja 30 minuuttia. Jätin paistovalmiit työt pariksi tunniksi jäähtymään jotta varmasti ovat kovettuneita. Olen sen verran tyytyväinen lopputuloksiin että kävimpä hakemassa jo lisää massaa eri väreissä. ;)

Kannattaa tutustua ensin työstämiseen ja vinkkeihin netissä jos olet ensikertalainen niin kuin minä. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti