tiistai 3. marraskuuta 2020

Marraskuun possut

 Olen löytänyt vuosia sitten Kotiporstua-blogista ihastuttavan joulupossun ohjeen ja kaavat. Ohjeita olen siitä asti säilönyt mapissa ja viime maaliskuussa koronan jyllätessä aikaa oli yllin kyllin possujen kokeilemiseen. Itse asiassa aikaa oli vaikka ja mihin - joista lisää myöhemmissä postauksissa. Liittyvät sen verran jouluun etten ihan viitsinyt maaliskuussa niistä postailla. ;)


Ohjeessa oli sekä isomman että pienemmän possun kaavat. Löysin varastosta mielestäni juuri oikeita kankaita tähän tarkoitukseen! Onneksi olen malttanut säästää niitä. Vanhanaikainen raitakangas sopii paremmin kuin hyvin.


Sinistä kangasta jäi vielä sen verran, että sillekkin oli tietysti keksittävä käyttökohde? Olen haaveillut vuosia Mailegin ankasta, mutta en toistaiseksi ole sellaista hankkinut. Päätin sitten muokata hieman Tilda-kirjan ankkaa (löytyy kirjasta Hot chocolate Sewing) ja tein oman versioni siitä.


Hieman pieneksi ankkojen koko jäi, kaava olisi saanut olla paljon isompi. Noh mennään näillä toistaiseksi ja jätetään Mailegin ankat vielä joksikin aikaa taka-alalle. :)

 Ihanaa päivää! :)

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti