torstai 8. joulukuuta 2016

8. luukku, tee itse kynttilöitä

Terveiset täältä sairastuvalta! Tänään se pöpö iski sitten minuunkin. Päivän olen saanut viettääkin villasukat jalassa ja peitto korvissa. Lieneekö stressitaso ollut liian korkealla jo jonkin aikaa... Mutta nyt kirjoitankin nopeasti kynttilöiden tekemisestä. Minulle tulee vuoden mittaan jonkin verran kynttilänjämiä ja saankin niitä myös tuttaviltani.



Viimevuotiseen tapaan, valasin kynttilänjämät säilykepurkkeihin. Täältä voi lueskella viime postausta, mihin vähän ohjeita silloin kirjoittelin. Sulata siis kynttilänjämät turvallisesti vesihauteessa tai sitten tosi varovaisesti kattilassa. Sydänlangan kiinnittämiseen en ole vielä löytänyt super toimivaa keinoa, mutta laitoin itse kaksi puutikkua purkin päälle langan väliin. Nämä säilykekynttilät ovat sen verran lyhyen korkuisia, että tuo keino vielä toimii ihan hyvin, mutta korkeammassa kynttilässä ongelma tuleekin esiin.



Kynttilän jähmettyessä tee pintaan tikulla koloja ja kaada lisää sulaa steariinia jolloin kynttilän pinnasta tulee tasainen. Viime vuonna tämä vaihe jäi minulta tekemättä ja sen takia ne jäi vähän kuopalle. Tuosta ruskenvärisestä kynttilästä tuli mielestäni kivan sävyinen. Sulattelin lopuksi kaikki pienet eriväriset kynttilänjämät ja lopputulos oli tämä :)



Valasin kynttilöitä myös ensimmäistä kertaa tämmöisiin lasisiin hunajapurkkeihin. Näissä ongelmana oli juurikin sydänlangan paikoillaan pysyminen. En voinut oikein sitoakaan niitä tikkuun, koska kastelin sydänlangatkin steariinissa. No ehkäpä nämä kelpaavat ihan kotioloihin :)


Näitä on mielestäni kiva antaa lahjaksi tai miksei poltella ihan itsekseenkin :) Ja mikä parasta, nämä ovat uusiokäyttöä parhaimmillaan (lukuunottamatta sydänlankoja).

Koittakaapa te pysyä terveinä!


4 kommenttia:

  1. Komeelta näyttävät. Toi ruskea on lämpöisen värinen.

    VastaaPoista
  2. Steariinissa pariin kertaan kastetut ja näin jämäköitetyt sydänlangat voi kiinnittää astian pohjaan tipalla kuumaliimaa :) Näin tehtiin Taito Shopissa kahvikuppikynttilöitä männä vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tiedosta! Tuota voisi kyllä koittaa seuraavalla kerralla! :)

      Poista